Uusi energiaomavarainen ja päästötön omakotiasuinalue eteläsuomen järvimaisemaan Mäntsälään

Syntytausta ja hankkeen kehittyminen

HermanOnkimaa-hankeensuunnittelu aloitettiin jo 1990-l lopulla kun oli jo nähtävissä energiankäytön ja ekologisuuden kehityspaineita. Varsinaisen alun toi EU:n rakentamisen energiatehokkuusdirektiivin 2010/31 syntyminen joka asetti jo silloin huimat tavoitteet vuodelle 2021. Syntyi  nykyisen hankkeen sisällön esiaste jota Mäntsälän kunnanhallitus jo   2011 kaukonäköisesti puolsi. 

Sittemmin on rakennuttajien epätietoisuutta lisännyt lukuisat rakentamisen arveluttavan laadun ja energiatehokkuustodentamisien monimutkaisuus.  
EU rakentamisen energiatehokkuus asetusten lisääntyessä ja lopulta niiden Ympäristöministeriön kansallisen tulkinta 27.12.2017 toi selvyyttä ja yksinkertaisuutta talojen energiatehokkuus vaateille sekä toi esiin muutkin EU;n asettamat  tavoitteet pitkälle tulevaisuuteen.  Oli aika ajantasaistaa ja käynnistää hanke toteuttamaan tavotteita kokonaisuutena laajalla taloryhmällä antaen kuitenkin rakennuttajille mahdollisuus toteuttaa laatuvaatimusten täyttäviä taloja hyvinkin joustavasti tinkimättä talojen rungon energiatehokkuudesta.  Täsmennetyt hankkeen tavoitteet ovat lähestulkoon kaikki otettu uusista asetuksista. Talojen laatutavoitteet voidaan nyt uudella edullisella teknologialla pitkäaikaisesti seurata jo rakennusvaiheesta alkaen.   

Hiilijalanjälki ja sen kehitys on tullut jäädäkseen ja Euroopassa siihen on todella paneuduttu ja siten myös meillä. Asumisen hiilijalanjälki on noin 34% koko suomen hiilijalanjäljestä. HermanOnkimaan asuinalueella, jos kaikki rakennuttajat valitsevat tarjotun energiaomavaraisuusmallin,  käytön hiilijalanjälki alueemme osalta putoaa nollaan.

Lisäksi hankkeeseen on otetty asetusten tavoin kehitystavoitteet myös  esimerkiksi liikkumisen sähköistymiseen, käytännönläheisten ”äly” teknologiaan.  Talojen seiniin integroiduilla edullisten matalataajuus antureila saadan tieto kosteuksista. Sisäilman laatua voidaan seurata seuranta eripuolilta taloa.  Sääennusteiden ja asukkaiden käytönvaihtelujen huomioiminen on mahdollista energiaa tuottavien ja käyttävien laitteiden asetuksissa sekä niiden tehokkuuden seuraaminen.
Ajan myötä kaikki mainitut  tuovat selkeitä säästöjä. Tuovat monille tahoille merkittävää  tietoa jopa etuajassa ja auttavat säilyttämään kiinteistön arvoa ja parantamaan asumismukavuutta  sekä terveellisyyttä.

 

Ympäristöministeriö on myös kiinnostunut tällaisesta tiedosta joka saadaan riittävän monesta erilaisten käyttäjien kiinteistöstä samalta pilottialueelta Mäntsälästä.  Etenkin kuin  Mäntälässä nyt syntyvät  toimintamallit ovat suurelta osin hyödynnettävissä myös merkittäväksi kansalliseksi projektiksi muodostuvaan korjausrakentamiseen.